Kokemusasiantuntija kertoo haasteistaan matematiikassa, kuvaamataidossa ja liikunnassa sekä kuvien ja karttojen hahmottamisessa. Hänen mukaansa tuen saamista koulussa hankaloittaa se, että opettajille on vaikea selittää ymmärrettävästi, mistä hahmottamisen vaikeuksissa omalla kohdalla on kyse. Kokemusasiantuntija on sitä mieltä, että hahmotushäiriöstä kannattaa kertoa opettajille mutta ei välttämättä koulukavereille, sillä siitä saattaa seurata ennakkoluuloja ja porukoiden ulkopuolelle jäämistä. Hän toivoo, etteivät opettajat vähättelisi hahmotusongelmaa tai tekisi siitä myöskään liian isoa numeroa. Mikäli opettaja osoittaa aitoa mielenkiintoa ja välittämistä oppilasta kohtaan, on oppilaan helpompi olla avoin ja kertoa haasteistaan.