Kun tulen Sinua kadulla kävellen vastaan, et ehkä huomaa mitään erilaista. Hydrokefalia on aivojen nestekierron häiriö, ja siksi minulla on ollut shuntti yli 40 vuotta. Jotkut pitävät hydrokefaliaa pelkkänä shunttina, ja tuolla shunttileikkauksella kokonaan korjattuna. Se ei ihan pidä paikkaansa useimmilla meistä. Joillakin niistä tuo on totta, joille leikkaus on tehty melkein heti syntymän jälkeen. Minulla aikaa ehti kulua melkein yksivuotiaaksi asti, ennen kuin kukaan huomasi mitään ja tuo leikkaus tehtiin. Siksi siitä seurasi hahmottamishäiriö ja monessa tilanteessa lähes näkymätön liikuntavamma.
Liikuntaryhmässä saatat ehkä miettiä, miksi liikun hiukan hitaammin kuin muut. Raskaiden painojen liikuttamiseen tarvitsen enemmän keskittymisrauhaa kuin useimmat. Saan sitä esimerkiksi valitsemalla hiljaisemman treeniajan, salista paikan, josta kulkee ohi lähinnä valmentaja, ja tekemällä nostot ilman paria, jos se on mahdollista. Viimeiset sekunnit seuraan salin kelloa, vaikka äänimerkkikin kertoisi kyllä, milloin pitää taas nostaa. Jos treenin aikana siirrytään monta kertaa paikasta toiseen, voin kysyä ehkä yhtä usein, mitä pitikään tehdä seuraavaksi.
Kun valmentaja toistaa ohjeita riittävän usein ja kohdistaa ne tarvittaessa minulle nimellä, pystyn vaikkapa jakamaan yhteisen nostopaikan kyykkytreenissä tai pidempien taukojen aikana juttelemaan muutaman sanan vieruskaverin tai valmentajan kanssa. Normaaliin ryhmässä liikuntaan usein kuuluva ”nimetön” ohjaus kohdistamatta sitä kenellekään ei aina toimi hahmottamishäiriön kanssa sellaisenaan, varsinkaan jos ohjaaja tai valmentaja puhuu nopeasti.
Uskalla tarvittaessa myös tulla lähelle ja korjata liikettä kosketuksella. Usein luulen olevani jossain tietyssä asennossa, esimerkiksi riittävän syvässä kyykyssä tai jossain tietynlaisessa venytyksessä, vaikka en olisi lähelläkään oikeaa. Vielä tuntemattomalta treenaajalta kannattaa toki kysyä, miten hän toivoo että kyseisissä tilanteissa tehdään. Joidenkin liikkeiden oikeaa asentoa voi treenata myös teettämällä riittävän usein juuri siinä asennossa tehtäviä lämmittelyliikkeitä. Kun näitä toistaa viikosta ja kuukaudesta toiseen, alkaa tunnistaa miltä jonkin liikkeen asennon kuuluu tuntua, vaikka asentotunto olisikin hiukan kadoksissa.
Uusia liikkeitä ohjatessasi vertaa niitä johonkin, minkä jo osaan. Käytä vaikkapa sanoja ”Tee niin kuin tekisit…” Muistan kun tehtävänä oli heitellä palloa korkealle seinään niin, että heitto lähtee syvästä kyykystä. Tämä yhdistelmä ei tahtonut onnistua millään. Valmentajan neuvo ”kuvittele tekeväsi thruster ( = yksi lajiini CrossFitiin kuuluva liike) sillä pallolla” sai minut ymmärtämään heti, mistä on kyse. Tangolla nimittäin osasin tuon kyseisen liikkeen tehdä. Kun näytät liikkeitä, en ehkä osa toistaa niitä peilikuvana. Silloin auttaa, jos näytät ne uudelleen samaan suuntaan kuin itse teen. Saatan myös seurata vieruskaveria, miten hän tekee.
Koordinaatiota vaativissa liikkeissä voin olla hiukan hukassa. Usein esimerkiksi hitaistakaan hyppynaruhypyistä ei tule yhtään mitään, ja tasapainoliikkeissä pelkään kaatuvani liian lähellä seisovan päälle. Ja vielä yhdeksän vuoden treenaamisen jälkeenkin saan usein kuulla, että ”tangon alle pitää liikkua nopeammin”. Tuo tarkoittaa sitä, että täytyy itse mennä kyykkyyn ennen kuin tanko on pään yläpuolella. On vain kovin hankalaa liikkua itse samalla hetkellä kuin tanko liikkuu.
Siitä, että kaikkien valmentajien kanssa ollaan tuttuja, on valtavasti apua sekä varsinaisessa liikkumisessa että muussakin. Silloin on helppo puhua eikä tarvitse jännittää, menevätkö välillä sanat solmuun tai osaanko selittää minkälaista apua tarvitsen. Voi siis olla sellainen kuin on.
Ensivaikutelma saattaa pettää, jos vaikkapa minut kohtaa ensimmäistä kertaa treenissä, jossa tehdään pelkästään vaikeita asioita. Myös tuen tarve vaihtelee enemmän kuin niillä, joiden liikuntavamma on näkyvä. Voin välillä tarvita paljon soveltamista tai liikkeiden vaihtamista kokonaan toisiin, jollain toisella kerralla taas tehdä täysin saman treenin kuin muut. Helpoksi tai kevyeksi suunnitellun treenin pitää sellaisena pysyä, vaikkapa toistoja tai painoja vähentämällä. Jos taas muiden pitää päästä metrin korkuisen boksipinon yli, vastaava haastava liike hahmottamishäiriön kanssa voi olla esimerkiksi hyppy tangon yli joltain sopivalta korkeudelta. Liikkeen pitää olla sellainen, joka vaatii aikaa ja keskittymistä samalla tavalla kuin muidenkin tekemä.
Jos uutena tulet ohjaajaksi tai valmentajaksi ryhmään, jossa on mukana tukea tarvitseva, mutta kokenut liikkuja, tutustu ja anna aikaa tutustua myös sinuun. Jos jokin liike näyttää oudolta, kysy miksi liikkuja tekee niin, ja kerro myös omat ehdotuksesi. Riippuen siitä, onko jo tultu tutuiksi, voit kysyä näitä joko ryhmän päätyttyä tai sen aikana. Vieraalle puhuminen ryhmän aikana saattaa jännittää. Yhdistelkää uusia ja aiemmin tuttuja tapoja tehdä.
Jotkut liikkeet kestävät kauan oppia, mutta ne voivat onnistua puolen tai kokonaisen vuoden, tai vaikka yhdeksän vuoden kuluttua. Koska tätä ei voi etukäteen tietää, vain ”varmuuden vuoksi” helpottaminen ei yleensä ole tarpeen. Voin tehdä vuosien jälkeenkin vaikkapa tempausta vain hiukan yli kymmenen kilon painoilla, ja se on täysin OK. Joissain liikkeissä saatan ”jäätyä” muutaman toiston jälkeen paikalleni. Jos on aikaa keskittyä uudelleen, pystyn jatkamaan. Valmentaja voi auttaa tässä sanomalla minulle jotain. Esimerkiksi vain ”Pauliina, liiku”.
Jollain toisella kerralla tuki keskittymiseen on sitä, että hetki ennen vaikeaa liikettä valmentaja vain seuraa lähellä, mutta ei sano mitään. Ennen tuota hetkeä on antanut tarvittavat ohjeet tietenkin. Aiempana mainitsemissani tangon yli hypyissä sarjan ensimmäinen toisto on aina vaikein. Kun se onnistuu, menee muutama seuraava yleensä helposti. Seuraavan sarjan aloitus saattaa taas näyttää yhtä vaikealta kuin silloin, jos en olisi koskaan aiemmin niitä tehnyt. Toivottavasti tämä vaihe ei kestä kauan.
Paritreenit, joissa liikkeitä tehdään vuorotellen ovat välillä (ja tuttujen kanssa aina) mukavia, mutta joskus ne on helpompi tehdä yksin. Esimerkiksi jos jokin liike on vaikea tai hidas tehdä, en vuosia treenanneena halua aina helpottaa sitä pelkästään siksi, että pysyisin muiden vauhdissa. Vaikka en tekisi minuutissa esimerkiksi kuin pari hyppyä alle 25 cm korkeudella olevan tangon yli, tunne siihen pystymisestä on jotain sellaista, ettei niitä voi vaihtaa helpompiin. Jos tuttu pari tekee oman vuoronsa nopeasti tai vaikkapa salikisassa samassa joukkueessa on pelkästään tuttuja, on pakko yrittää mennä itsekin vielä vähän kovempaa.
Sille ei voi mitään, että joskus tuntemattomien kanssa ajatus menee sen sijaan näin: ”Voi ei, kun olen taas hidas”. Silloin yksi ratkaisu paritreenissä on, että tehdään toistomäärän sijaan jokin tietty aika molemmat. Esimerkiksi niin, että sarja saa kestää vaikkapa puoli minuuttia. Silloin voin käyttää jokaiseen toistoon niin kauan aikaa kuin tarvitsen. Tuo ”liikaa helpottamisen” ajatus häviää tässä samalla jonnekin taustalle: Kun tietyssä ajassa tehdään niin monta toistoa kuin ehtii, tuo toistomäärä tai vaikkapa juostun matkan pituus kasvaa, kun aikaa kuluu. Tämän ansiosta voin tehdä paritreenin kenen tahansa kanssa, vaikka toinen ei tietäisi vammastani yhtään mitään.
Hydrokefaliaan (ja ehkä moneen muuhunkin näkymättömään vammaan) liittyy se, ettei se vaikuta tasaisesti kaikkeen vaan joihinkin asioihin paljon ja toisiin ei ollenkaan. Yleiset soveltavan liikunnan ohjeet, joita esimerkiksi apuvälineitä käyttävien liikunnasta on paljon, eivät välttämättä ole sellaisenaan yhtä toimivia lievän liikuntavamman ja hahmottamishäiriön kanssa. Tutustumalla opit parhaiten tietämään, milloin juuri sinun ryhmässäsi oleva liikkuja tarvitsee tukea keskittymiseen tai aikaa tehdä rauhassa, ja milloin taas tiukkaa vaatimista mennä omien rajojen yli ja löytämään vahvuutensa. Tunnista ne, ja uskalla käyttää molempia.
Pauliina Nuutinen
Pian 45-vuotias aktiivinen CrossFitin harrastaja yhdeksän vuoden ajan, jolla on hydrokefalian aiheuttama lievä liikuntavamma ja hahmottamishäiriö