Kokemusasiantuntija Mari Hytönen kertoo haasteistaan hahmottaa ympäristöään, suunnistaa, käydä koulua, matkustaa junalla ja löytää oma polkunsa opiskelu- ja työelämässä. Hän kertoo myös saamansa tuen ja kannustuksen tärkeydestä.
Kategoria: Arki ja elämä
Millaista on ollut elää hahmotushäiriön kanssa 2
Kokemusasiantuntija Anniina Ala-Soini kertoo haasteistaan koulussa, työelämässä, liikkumisessa, kädentaitoja vaativissa tilanteissa sekä teknisten laitteiden käyttämisessä. Lisäksi hän antaa esimerkkejä siitä, kuinka on oppinut pärjäämään hahmottamisvaikeuksiensa kanssa arjessa. Ala-Soini rohkaisee lapsia ja nuoria kertomalla, että aikuisena on helpompaa elää hahmotushäiriön kanssa, koska voi itse tehdä valintoja, eikä vertailua enää ole. Hän kaipaa lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä aikuisilta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sen asian suhteen, että ihmiset oppivat eri tavalla.
Hahmottamisen haasteet ja selviytymiskeinot aikuisena
Kokemusasiantuntija Aku-Pekka Pystynen kertoo haasteistaan suunnistaa rakennetuissa ympäristöissä, liikkua julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla sekä löytää ja tunnistaa erilaisia tavaroita. Videoklipin lopussa hän kannustaa avoimuuteen hahmottamisen vaikeuksien suhteen, sillä asiasta kertominen helpottaa ja nopeuttaa arjessa toimimista.
Hahmottamisen haasteet ja selviytymiskeinot aikuisena 2
Kokemusasiantuntija Tuula Mattila kertoo haasteistaan hahmottaa valmiita karttoja, matematiikkaa, liikkeitä ryhmäliikunnassa sekä palikkarakennelmien ohjeistuksia. Hän on oppinut kompensoimaan hahmottamisen puutteitaan hyödyntämällä hyvää visuaalista muistiaan, piirtämällä karttoja sekä muokkaamalla isoja kokonaisuuksia ymmärrettävämpään muotoon joko piirtäen tai pilkkoen.
Millaista on ollut elää hahmotushäiriön kanssa 3
Kokemusasiantuntija kertoo haasteistaan matematiikassa, kuvaamataidossa ja liikunnassa sekä kuvien ja karttojen hahmottamisessa. Hänen mukaansa tuen saamista koulussa hankaloittaa se, että opettajille on vaikea selittää ymmärrettävästi, mistä hahmottamisen vaikeuksissa omalla kohdalla on kyse. Kokemusasiantuntija on sitä mieltä, että hahmotushäiriöstä kannattaa kertoa opettajille mutta ei välttämättä koulukavereille, sillä siitä saattaa seurata ennakkoluuloja ja porukoiden ulkopuolelle jäämistä. Hän toivoo, etteivät opettajat vähättelisi hahmotusongelmaa tai tekisi siitä myöskään liian isoa numeroa. Mikäli opettaja osoittaa aitoa mielenkiintoa ja välittämistä oppilasta kohtaan, on oppilaan helpompi olla avoin ja kertoa haasteistaan.
Äidin näkökulma
Äiti kertoo, että hänen tyttärellään on laaja-alaisia hahmottamisen vaikeuksia, jotka kohdistuvat pääasiassa luetun ymmärtämiseen, isoista kokonaisuuksista tietojen löytämiseen sekä kertotaulun hallintaan. Hänen mukaansa tehtävien ja luettavien kokonaisuuksien pieniin palasiin pilkkominen, tekstistä jo luetun osan peittäminen, ylimääräisten ärsykkeiden poistaminen, värikalvojen avulla tekstin neutralisoiminen sekä kertotaulun käyttäminen ovat asioita, jotka helpottavat opiskelua. Hahmotushäiriön huomioimisen haasteet ovat näkyneet koulussa muun muassa siten, että tyttö on joutunut tekemään kokeita uudestaan, kun hänelle ei ole ensimmäisellä kerralla annettu muokattua koetta eikä omaa tilaa kokeen tekemiseen.
Mitä vanhemman kannattaa tehdä huolen herätessä
Psykologi Nina Kultti-Lavikainen kertoo, että alle kouluikäisen lapsen tapauksessa asiasta kannattaa keskustella päivähoitopaikan henkilökunnan kanssa ja ottaa sen jälkeen yhteyttä lastenneuvolaan. Kouluikäisen lapsen kohdalla tilannetta ja tarkemman arvioinnin tarvetta kannattaa pohtia yhdessä opettajan kanssa.Vanhempien ja päivähoidon/koulun henkilökunnan on tärkeää saada tietoa lapsen hahmottamisen pulmista, jotta he osaavat antaa lapselle tukea ja käydä vastaan tulevia haasteellisia tilanteita yhdessä lapsen kanssa läpi.
Ovatko hahmottamisen haasteet erilaisia eri-ikäisillä
Neuropsykologi Pekka Räsänen kertoo, että hahmottamisen haasteet tulevat pienemmillä lapsilla esille arjessa, kun opetellaan solmimaan kengännauhoja, napittamaan paitaa ja toimimaan entistä itsenäisemmin asioiden hahmottamista hyödyntäen. Päiväkodissa haasteita tuovat muun muassa lapsijoukon liikkeiden hahmottaminen ja saksien käyttäminen askartelutilanteissa. Koulussa vaikeuksia voivat tuottaa esimerkiksi lukujärjestelmän ymmärtäminen, kirjoittaminen ja piirtäminen. Ammatillisen erityisopettajan Päivi Pietiläisen mukaan hahmottamisen haasteet eivät tule kuntoutuksen ja haasteiden kompensoimisen takia myöhemmin niin selkeästi esille kuin pienenä lapsena, mutta opiskelujen ja työelämän lisääntyvien vaatimusten myötä ne voivat näyttäytyä eri tavalla.
Miten hahmotushäiriöt näkyvät pienillä lapsilla
Kiertävä erityislastentarhanopettaja Sisko Alapuro-Närhi kertoo, että hahmottamisen ongelmat näkyvät pienillä lapsilla esimerkiksi vaatteiden päälle pukemisessa, suuntien hahmottamisessa, kuvakirjojen katselemisessa, palapelien kokoamisessa, pelien sääntöjen ymmärtämisessä ja liikunnassa. Haasteet kuvien, äänien ja liikeratojen hahmottamisessa aiheuttavat ongelmia lukemisen ja kirjoittamisen oppimisessa.