Konsultoiva erityisopettaja Maarit Sorjonen kertoo, että läheisen kanssa on tärkeää keskustella hahmottamisen pulmista ja etsiä kompensaatiokeinoja haasteista selviämiseen. On hyvä miettiä, miten läheisen arjessa selviytymistä pystyy tukemaan kaikista parhaiten, mutta on kuitenkin vältettävä tekemästä asioita liikaa hänen puolestaan.
Kategoria: Näytä kaikki videot
Miten ammattilainen voi olla avuksi hahmotushäiriöiselle
Konsultoiva erityisopettaja Maarit Sorjonen kehottaa avustajaa/ohjaajaa keskustelemaan avustettavan kanssa hahmottamisen haasteista ja sopimaan pelisäännöistä. Avustaja voi auttaa käytännön toimintakyvyn kannalta oleellisten reittien harjoittelussa ja maamerkkien mieleen painamisessa, mutta avustettavan tulee itse pyrkiä suunnistamaan niin paljon kuin mahdollista.
Mistä apuvälineistä hahmotushäiriöinen henkilö voi hyötyä
Erityisopettaja ja apuvälineasiantuntija Pauli Sarsama kertoo, että hahmotushäiriöinen oppilas hyötyy matematiikan opiskelussa murtokakuista ja tasoon avattavista kappaleista. Mikäli kirjoittaminen tuottaa haasteita, voi tietokoneella tai tabletilla tuottaa tekstiä saneluominaisuutta hyödyntämällä.
Miten teknisiä laitteita voi käyttää liikkumisen tukena
Liikkumistaidon asiantuntija Outi Lappalaisen mukaan haasteena on löytää kännyköihin saatavilla olevista paikannus- ja suunnistusohjelmista juuri kyseiselle henkilölle hahmottamisen kannalta parhaiten soveltuva vaihtoehto. Sokeille ihmisille alun perin suunniteltu BlindSquare-sovellus sopii myös näkeville, sillä se kertoo puheen välityksellä, missä henkilö itse on, sekä missä suunnassa ja millä etäisyydellä kohde on. Konsultoiva erityisopettaja Maarit Sorjonen muistuttaa, että oman toimintakyvyn kehittymisen kannalta on tärkeää olla ulkoistamatta kaikkea suuntimista laitteille.
Millaisista kartoista hahmotushäiriöinen oppilas voi hyötyä
Liikkumistaidon asiantuntija Outi Lappalaisen mukaan monet hahmotusvaikeuksiset oppilaat sanovat, etteivät ymmärrä kartoista mitään. Tällaisten oppilaiden voi olla helpompaa hahmottaa tavallista karttaa, mikäli he ovat ensin saaneet tutkia käsillään kohokarttaa. Selkokartoista on jätetty hahmottamisen helpottamiseksi pois kaikki ylimääräinen informaatio, ja tietyn oppilaan tarpeisiin räätälöidyt versiot voivat pelkistetyimmillään olla tekstittömiä ja sisältää ainoastaan kuljettavan reitin.
Tuen merkitys ja vertaistuki
Hahku-hankkeen projektitutkija Suvi Ylösen mukaan monet hahmotusvaikeuksiset ovat aikuisten tietämättömyyden takia jääneet koulupolullaan ilman tukea ja saaneet kommentteja yrittämisen puutteesta tai osaamattomuudesta. Tästä on voinut seurata viallisuuden ja poikkeavuuden kokemuksia, joiden hälventämiseksi tuen ja vertaistuen saamisella on suuri merkitys. Hahkun tietopalvelusta löytyy tietoa siitä, miten muiden hahmotusvaikeudet näyttäytyvät, ja erilaisten järjestöjen kautta voi tiedustella mahdollisuuksista päästä jakamaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan vertaistukiryhmissä. Myös internetin keskustelupalstoilta löytyy jonkin verran kokemuksia aiheesta.
Millaista on ollut elää hahmotushäiriön kanssa
Kokemusasiantuntija Mari Hytönen kertoo haasteistaan hahmottaa ympäristöään, suunnistaa, käydä koulua, matkustaa junalla ja löytää oma polkunsa opiskelu- ja työelämässä. Hän kertoo myös saamansa tuen ja kannustuksen tärkeydestä.
Millaista on ollut elää hahmotushäiriön kanssa 2
Kokemusasiantuntija Anniina Ala-Soini kertoo haasteistaan koulussa, työelämässä, liikkumisessa, kädentaitoja vaativissa tilanteissa sekä teknisten laitteiden käyttämisessä. Lisäksi hän antaa esimerkkejä siitä, kuinka on oppinut pärjäämään hahmottamisvaikeuksiensa kanssa arjessa. Ala-Soini rohkaisee lapsia ja nuoria kertomalla, että aikuisena on helpompaa elää hahmotushäiriön kanssa, koska voi itse tehdä valintoja, eikä vertailua enää ole. Hän kaipaa lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä aikuisilta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sen asian suhteen, että ihmiset oppivat eri tavalla.
Hahmottamisen haasteet ja selviytymiskeinot aikuisena
Kokemusasiantuntija Aku-Pekka Pystynen kertoo haasteistaan suunnistaa rakennetuissa ympäristöissä, liikkua julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla sekä löytää ja tunnistaa erilaisia tavaroita. Videoklipin lopussa hän kannustaa avoimuuteen hahmottamisen vaikeuksien suhteen, sillä asiasta kertominen helpottaa ja nopeuttaa arjessa toimimista.