Miten hahmotushäiriöt näkyvät pienillä lapsilla

Kiertävä erityislastentarhanopettaja Sisko Alapuro-Närhi kertoo, että hahmottamisen ongelmat näkyvät pienillä lapsilla esimerkiksi vaatteiden päälle pukemisessa, suuntien hahmottamisessa, kuvakirjojen katselemisessa, palapelien kokoamisessa, pelien sääntöjen ymmärtämisessä ja liikunnassa. Haasteet kuvien, äänien ja liikeratojen hahmottamisessa aiheuttavat ongelmia lukemisen ja kirjoittamisen oppimisessa.

Miten hahmottamisen vaikeudet näkyvät toisella asteella

Ammatillinen erityisopettaja Päivi Pietiläinen kertoo, että toisella asteella ilmenee erityisesti ajan ja kokonaisuuksien hahmottamisen vaikeutta. Ajan hahmottamisen haasteet voivat näkyä ongelmina arvioida tehtävien tekemiseen tai paikasta toiseen siirtymiseen tarvittavaa aikaa. Kokonaisuuksien hahmottamisen vaikeudet voivat ilmetä haasteina ymmärtää, milloin useasta pienemmästä osasta koostuva tehtävä on valmis tai miten palaset liittyvät toisiinsa. Tilan hahmottamisen vaikeudet voivat tulla esille työssäoppimisjaksolla isossa marketissa, johon oppilas saattaa jopa eksyä.

Tapausesimerkki kuvien hahmottamisen haasteista

Näönkäytön asiantuntija Marja Lehmuskoski kertoo tapausesimerkin oppilaasta, jonka kuvien hahmottamisen vaikeudet tunnistettiin kolmannella luokalla. Pulmiensa takia oppilaalla oli suuria haasteita selviytyä kuviin pohjautuvista tehtävistä eri oppiaineissa, vaikka hänen kykynsä muilta osin olisivatkin riittäneet niiden tekemiseen. Tällaisissa tapauksissa tehtävien ratkaiseminen edellyttää sitä, että kuvat sanallistetaan oppilaalle.

Tapausesimerkki karttojen ja kuvien hahmottamisen haasteista

Näönkäytön asiantuntija Marja Lehmuskoski kertoo tapausesimerkin oppilaasta, joka ei saanut kartoista selvää muuten kuin värien perusteella päättelemällä. Oppilas pystyi tekemään karttatehtäviä soveltavalla tavalla hyvää muistiaan ja sanoittamista hyödyntämällä. Kuvien hahmottamisen vaikeudet ilmenivät muun muassa siten, että oppilaan oli mahdotonta hahmottaa ja nimetä mustavalkoisesta ääriviivakuvasta rumpupatteriston eri osia. Rumpuja konkreettisesti tutkimalla ja sanoittamalla se kuitenkin onnistui.

Millaisia haasteita hahmotushäiriöt tuovat oppiaineisiin

Neuropsykologi Pekka Räsäsen mukaan jokaisessa kouluaineessa voi olla sellaisia tehtävätilanteita, jotka edellyttävät tila- ja paikkasuhteisiin liittyvää ajattelua. Esimerkiksi karttojen, graafien ja pylväskuvioiden tulkitseminen saattaa tuottaa oppilaalle hankaluuksia, mikäli hänellä on vaikeuksia ymmärtää asioiden tilassa olevia tai visuaalisia suhteita. Matematiikkaan on sisäänrakennettu hahmottamista vaativia tekijöitä, mutta esimerkiksi kertotaulun ulkoa opettelu ei vaadi kovinkaan paljon spatiaalista ajattelua. Toisaalta ainekirjoitus saattaa sisältää ajasta ja paikasta toiseen liikkumista, jolloin sen kirjoittaminen edellyttää hahmottamiseen liittyvien mielikuvien käyttöä.

Tilan hahmottamisen vaikeudet

Hahku-hankkeen projektitutkija Suvi Ylönen kertoo, että käytännössä lähes kaikilla hahmotusvaikeuksisilla on haasteita tilan hahmottamisessa. Tilan hahmottamisen vaikeudet voivat olla lieviä tai jopa itsenäistä elämistä rajoittavia. Hahmotusvaikeuden tunnistamista hankaloittaa se, että haasteet voivat ilmetä eri ihmisillä eri tavoin riippuen siitä, liikutaanko melko tutussa / vieraassa ympäristössä, ulko- / sisätiloissa tai rakennetussa ympäristössä / luonnossa.

Hahmotusvaikeudet ja autolla ajaminen

Hahku-hankkeen projektitutkija Suvi Ylönen kertoo, että peruuttamisen lisäksi vaikeuksia autolla ajamiseen tuovat suuntien, oman auton koon ja sijainnin sekä muiden tiellä liikkujien hahmottaminen. Haasteiden takia hahmotusvaikeuksinen saattaa jättää ajokortin kokonaan ajamatta, antaa kortin vanhentua tai ajaa vain täysin tuttuja reittejä pitkin.