Ovatko hahmottamisen haasteet erilaisia eri-ikäisillä

Neuropsykologi Pekka Räsänen kertoo, että hahmottamisen haasteet tulevat pienemmillä lapsilla esille arjessa, kun opetellaan solmimaan kengännauhoja, napittamaan paitaa ja toimimaan entistä itsenäisemmin asioiden hahmottamista hyödyntäen. Päiväkodissa haasteita tuovat muun muassa lapsijoukon liikkeiden hahmottaminen ja saksien käyttäminen askartelutilanteissa. Koulussa vaikeuksia voivat tuottaa esimerkiksi lukujärjestelmän ymmärtäminen, kirjoittaminen ja piirtäminen. Ammatillisen erityisopettajan Päivi Pietiläisen mukaan hahmottamisen haasteet eivät tule kuntoutuksen ja haasteiden kompensoimisen takia myöhemmin niin selkeästi esille kuin pienenä lapsena, mutta opiskelujen ja työelämän lisääntyvien vaatimusten myötä ne voivat näyttäytyä eri tavalla.