Hahmotusvaikeudet varhaislapsuudessa

Hahku-hankkeen projektitutkija Suvi Ylönen kertoo, että pienten lasten hahmotusvaikeuksia ei ole kovin helppo tunnistaa, sillä lapset välttelevät vaikeaksi kokemiensa tehtävien, kuten palapelien, tekemistä. Hahmotusvaikeudet voivat tulla esille esimerkiksi pukemisessa, lelujen etsimisessä tai yksityiskohtien löytämisessä kuvakirjoista.