Hahmotushäiriöt

YLE Uutiset klo 20.30, 6.7.2015

Mitä hahmotushäiriöt ovat?

Eriasteisista visuo-spatiaalisista hahmotushäiriöistä kärsii noin 3–6 % ikäluokasta. Tämä tarkoittaa lähes yhtä lasta jokaisessa suomalaisessa koululuokassa. Hahmotushäiriöt ilmenevät   spatiaalisina tilan, suhteiden ja liikkeen käsittelyn vaikeuksina tai harvemmin visuaalisen tunnistamisen ja erottelun vaikeuksina.

Usein oirekuvaan kuuluu myös sosiaalisten tilanteiden hahmottamisvaikeuksia. Vuorovaikutuksen ongelmat tai kykenemättömyys tunnistaa omia tai toisen ihmisen tunnetiloja ei kuitenkaan ole hahmotushäiriöitä määrittävä piirre. Sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat syntyvät yleensä, kun tilanteessa on paljon ihmisiä ja useampia asioita menossa samanaikaisesti (esim. monipolvinen keskustelu). Harvinaisemmissa tapauksissa tunnistamisen vaikeuksiin voi liittyä kasvojen (tuttujen tai uusien oppimisen) tunnistamisen vaikeuksia.

Vaikeudet motorisissa toiminnoissa ovat yleisiä. Erityisesti liikkeen, liikenopeuden ja liikesuuntien arviointi voi olla vaikeaa. Tämän vuoksi erityisesti joukkueurheilu ja pallopelit ovat haasteellisia. Näissä tapahtuu liikettä samanaikaisesti eri suuntiin.

Aina ei tarvita edes liikettä. Riittää vähän isompi rakennus, vähän enemmän käytäviä tai kaupan hyllyrivejä, niin kokemus eksymisestä syntyy helposti. Suunnistamisen onnistumiseksi tarvitaan selkeitä ja yksinkertaisia, tuttuja maamerkkejä. Vieraat paikat ja matkustaminen voivat olla pelottava kokemus.

Rakentaminen ja kokoaminen ovat vaikeita. Piirretyistä kokoamisohjeista ei yleensä ole merkittävää apua. Lapsuudessa palapelien tekeminen tai leikit legoilla ovat epämieluisaa puuhaa ja koulussa maantiedon karttatehtävät ja käsityöt pulmallisia. Havainnollistavat kaavakuvat ja kaaviot eivät selvennä tekstissä esitettyä asiaa, vaan tekevät asioiden ymmärtämisen hankalaksi.

Piirtäminen on harvoin mieluisaa. Mittasuhteet eivät osu kohdalleen, eikä muistista jonkun muodon tuottaminen onnistu. Kaunokirjoitus on haaste, mutta jo tikkukirjaimilla tuottamisessa tulee pulmia, kun suunnat tuottaessa menevät helposti sekaisin. Tietokoneen näppäinten sijainnin oppiminen voi olla keskimääräistä työläämpää ja graafisten käyttöliittymien ikkunoissa tai verkkosivuilla seikkaillessa eksyy nopeasti.

Matematiikka on kouluaineista haasteellisin. Matematiikan ymmärtäminen edellyttää paljon tilamielikuvien ja -suhteiden hahmottamista. Vaikka kertotaulu jäisikin ulkoaopittuina loruna päähän, niin jo lukujono, kymmenjärjestelmä tai murtoluku perustuvat tilasuhteisiin. Ei tarvitse kuin miettiä, mikä on lukusuunta luvussa 112 numeroina esitettynä ja toisaalta kielellisesti (sata -> kaksi ->toista), niin sekasotku on valmis. Jos numerot laitetaan analogiseen kelloon, niin suuntia ja toisiinsa upotettuja lukujärjestelmiä on useita (12-24-60–100). Vuosikalenteri ei ole kovinkaan paljoa helpompi.

Hahmotushäiriöille ei ole diagnoosia

Hahmotushäiriö on vakiintunut käsite kuvaamaan edellä mainitun kaltaisia pulmia. Sille ei ole kuitenkaan suoraa vastinetta tautiluokituksissa. Sen tilalle on usein tarjottu “tieteellisempänä” käsitettä ei-kielelliset oppimisvaikeudet kielellisen erityisvaikeuden vastinparina. Ei kielelliset oppimisvaikeudet (non-verbal learning disabilities, NLD) on kuitenkin tutkimuksissa esitelty hahmotushäiriöitä laajempana käsitteenä. Siksi se ei ole kelvannut tautiluokituksiin. Kun oirekuvaus on liian laaja, ei käsitteestä ole apua kuntoutusta ohjaavaksi termiksi. Lisäksi hahmotushäiriöisillä on usein vain osa kaikista niistä oireista, joita NLD:ssä kuvataan olevan.

Siksi me käytämme mieluummin termiä hahmotushäiriö. Sen englanninkielinen vastine on Spatial Learning Disabilities tai Visuo-Spatial Learning Disabilities (VSLD). Aika näyttää, löytääkö tämä oirekuvaus tiensä viralliseksi diagnoosiksi. Tarve sille olisi, koska ihmiset, joilla on hahmotushäiriöitä tarvitsevat mahdollisuuden ymmärrykseen, tukeen ja kuntoutukseen.

Leave a Reply